Vuoden 2010 päätavoite
yhdistykselle on siis vakiinnuttaa asemansa yhteiskunnallisena toimijana. Tätä
varten tehostamme tiedotustamme, järjestämme seminaareja ja ennen kaikkea
jaamme vastuuta organisaatiossamme.
Tähän liittyy oleellisesti henkilökierrätys,
eli hallitus tulee osin uusiutumaan Pekka Tsuparin ja Arja Kuittisen jättäessä
paikkansa muiden kiireidensä vuoksi. Kiitokset Arjalle ja Pekalle hyvin
tehdystä työstä. Myös puheenjohtaja tulee vaihtumaan (jään kuitenkin hallitukseen,
koska en ole erovuorossa), joten vuosikokoukseen 7.5.2010 klo 13.00 alkaen on
hyvä tulla valvomaan demokratian toteutumista ja seuraamaan tiukkoja
vaalikamppailuja. Paikka on Etelä-Esplanadi 8, eli Finnveran pääkonttori
Helsingissä. Jäsenille tulee kokouskutsu liitteineen noin viikon kuluttua
sähköpostissa.
Yhdistyksellä on vireillä kaksi
valtakunnallista hanketta, joista toisesta jäsenpostia on lähetetty ja
kiitokset hankkeeseen ilmoittautuneille. Toisesta vastaavasta suurehkosta
hankkeesta kerromme heti kun sen kokonaisrahoitus on valmiina, mutta
ennakkotietona se, että TMC-konsulttien ammattitaitoa ja työn laatua näköjään
tarvitaan laajenevissa piireissä.
Koulutusta
Seuraava Terveyttämisasiantuntijoiden koulutus alkaa marraskuussa 2010 ja siihen
voi jo ilmoittautua. Koulutuksen ohjelma ilmestyy piakkoin ja se tulee löytymään viereisestä koulutusosiosta. Kaksipäiväinen jatko- ja täydennyskurssi pidetään Helsingissä 17.-18.11.2010. Kurssi tarjoaa tasokkaan ja jäsenille edullisen
ohjelman lisäksi myös tilaisuuden tavata vanhoja kurssikavereita.
Jari Pirinen
Puheenjohtaja